Rakennus päivä Ruissalossa (19.11)
Kun pääsimme Ruissaloon, niin huomasimme jo heti aulaan päästyämme pahvilaatikoita ympäri aulaa, joissa oli joulukuusia jostka odottivat kasausta. Kuitenkin ennen joulukuusten rakennusta lähdimme kohti varastoa. Varastolla ilmeni, että asiakas ei ollut valinnut yhden ryhmän suunnitelmaa vaan ottanut jokaiselta jotain.
Varaston tyhjennys
Ensimmäinen tehtävämme oli tyhjentää Ruissalon varastosta kaikki joulukoristeet. Koristeet olivat todella sekaisin ja aluksi oli vähän vaikea löytää oikeanlaisia koristeita. Päivän päätteeksi vielä järjestelimme joulukoristeet pahvilaatikoihin.
Ravintolan kuusi
Ensimmäinen kuusi minkä kasasimme sijaitsi Ruissalon ravintolassa. Tämän kuusen koristeiden väriksi valikoitui kulta.
Koristelemamme kulta koristeinen joulukuusi Ruissalon tavintolassa. |
Aulan kuusi nro.1
Seuraava kuusi sijaitsi Ruissalon aulassa. Tämän kuusen rakennus oli aavistuksen hankalaa, sillä asiakkaat kävelivät ohi, joten meidän piti olla tarkempia kulkuväylien esteetömyydestä. Tämän kuusen koristeiden väriksi tuli punainen ja kulta.
Koristelemamme punakultainen joulukuusi Ruissalon aulassa. |
Aulan kuusi nro.2
Tämä joulukuusi sijaitsi aika lähellä toisat aulan kuusta, joten käytimme tässäkin kuusesa samoja värejä, jotta ne olisivat yhteneväiset.
Toinen aulan punakultainen joulukuusi. |
Ikkuna kuusi
Viimeinen kuusi oli hotellin huonekäytävän päässä ikkunan edssä. Tässä kuusessa oli koristeet valmiina paketissa, joten tästä kuusesta tuli punainen.
Neljäs kasaamamme ja koristelemamme joulukuusi Ruissalossa. |
Jumppa sali
Lopuksi veimme vielä jumppasaliin koristeita, mutta siitä en valitettavasti ehtinyt ottaa kuvaa.
Lopputulos
Kyllä tuona päivänä sai kuusia koota... Nyt saa riittää tältä vuodelta, mutta hauskaa oli ja saimme kaiken tehtyä ja lopputuloskin miellytti silmää.