Näytetään tekstit, joissa on tunniste Värit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Värit. Näytä kaikki tekstit

joulukuuta 08, 2020

Salo Syty suunnitteluprosessi

Vierailu Salo Sytyssä 27.10

Vierailimme Salo Sytyssä ensimmäistä kertaa lukakuun loppu puolella. Sytyn henkilökunta oli tuonut varastostaan kaikki joulukoristeensa yhden pöydän ääreen. Saimme tutkailla koristeita ja tilaa. Mittasimme paikkoja ja laitoimme koristeiden määriä muistiin. Samalla meille kerrottiin hieman tehtävänannosta.

Tehtävänanto

Tehtävänantona oli rakentaa siis joulu. käytettävässä meillä oli kolme kokoustilaa, kaksi näyteikkunaa, aula sekä toimisto. Edelletyksinä oli, että ei saa käyttää elävää tulta, ei hajuja ja esteetön kulku.

Kuvia sytyn tiloista


Suunnittelu

Aloitimme suunnittelun milläs muullakaan kuin Pinterest-taulun teolla. Keräsimme erilaisia ideoita mitä jouluun voisi käyttää ja karsimme niistä parhaimmat. Punainen lankamme oli lumi, sillä Sytyssä oltiin sanottu, että he haluavat näyteikkunasta sellaisen, että vaikka Sytyssä ei pystyisi pitämään mitään tilaisuuksia niin ihmiset voisivat kuitenkin tulla katsomaan näyteikkunaa ja, että se erottuisi joukosta.

Jaoimme Sytystä joakiselle tiimiläiselle oman osansa ja minä sain näyteikkunan.

Näyteikkuna

Näyteikkunan idea lähti Pinterestistä löytämieni kuvien perusteella. Lumisade nauhoihin ihastuin heti ne nähdessäni. Sateen lisäksi tarvittiin kuitenkin jotain muutakin. Aluksi ajattelin, että jos tekisimme eläin tarroja ikkunaan, mutta siinä vaiheessa budjeti paukkuisi ja teippien laittajaa ei ollut. Tästä kuitenkin tuli idea ikkuna tussista, jolla voisi piirtää eläimet ikkunaan ja se lähtisi sitten ensivuonna helposti pois.

Valmis suunnitelma

Tekemäni moodboard näyteikkunasta. Kuvassa on lumisadenauhoja ja piirrettyjä eläimiä, jotka tulisivat Stytyn ikkunaan.
Tekemäni moodboard näyteikkunasta.


Esittely asiakkaalle

Menimme esittelemään luonnokset asiakkaalle 10.11. Jokainen tiimi sai oman vuoronsa esitellä työnsä. Meidän tiimimme vuoron tullen esittely meni muuten hyvin, mutta minä unohdin kynän, joten jouduin osoittamaan sormella. Esittelyiden jälkeen asiakas meni hetkeksi miettimään päätöstään. Lopulta hän valitsi toisen ryhmän luonnoksen. Asiakas antoi veilä lopuksi jokaiselle tiimille palautetta.

syyskuuta 16, 2020

Värit graafisessa suunnittelussa

Keltainen

Keltainen on todella kirkas ja hallitseva väri. Keltainen näkyy jo kaukaa ja on helppo käyttää tehoste värinä erilaisissa garaafisen suunnittelun töissä. Keltaista väriä yhdistetään usein sinisen, punaisen tai vihreän kanssa


Sininen

Sininen on todella hallittu ja rauhallinen väri. Sinistä yhdistetään usein punaisen, keltaisen, valkoisen tai persikan värien kanssa.


Punainen

Punainen on todella räikeä ja voimakas väri. Punaisella värillä saadaan helposti herätettyä huomiota. Punaista yhdistetään usein keltaisen tai sinisen kanssa.

Värit

Kävimme tänään läpi värien maailmaa. Laitoimme muun muassa erilaisa värejä vierekkäin ja katsoimme kuinka värien luonne muuttui muiden värien vierellä. Meille suositeltiin muutamaa väri sovellusta, jotka olivat khroma, coloria ja adobe color.


elokuuta 12, 2020

Graafisen suunnittelun perusteet

Rasteri vs Vektori

Raster kuva koostuu pikseleistä eli sitä ei voi suutentaa loputtomiin ilman, että kuvata tulee epätarkka. Raster kuvat soveltuvat parhaiten sosiaalisessamediassa käytettäviksi.

Vektor kuvat muodostuvat erilaisita pisteistä ja käyristä. Vektor kuvaa voit suurentaa niin paljon kun sielu sietää. Vektoripiirrokset perustuvat pisteiden koordinaatteihin ja matemaattisiin funktioihin, joten kuvan reunat pysyvät selkeinä työn koosta riippumatta. Vektor kuvat soveltuvat painotuotteisiin.

Vector Images vs. Raster Images in HTML5                                                                         

Adobe

Adope on dikitaalisen sisällön luomiseen, hallitsemiseen ja jakamiseen tarkoitettujen ohjelmistojen tuottaja. Adopen suosituimpia ohjelmistoja ovat:
  • Illustrator (Ai). Illustraatorilla voi tehdä esimerkiksi julisteita, käyntikortteja, logoja ja esitteitä. Illustratos käsittelee vektor kuvia.
  • Lightroom Classic (Lck). Lightroomissa voit käsiteelä valokuvia.
  • In Desing (In). In Desing on taitto-ohjelma.
  • Photo Shop (Ps). Photo Shop käsittelee raster kuvia


Resoluutio

Resoluutio kertoo kuvan tarkkuuden. Kuvat tarkkuus määritetään siten, että kerrotaan kuinka monta pixeliä on yhden tuuman alueella (pixel/inch= tuuma). Mitä enemmän pixeleitä on, sitä tarkempi kuva on.

What is low resolution ? What details do I look for to be high definition -  Google Photos Community


Bleed

Bleed tarkoittaa työn ympärille jäettävää 3 millin "ylimääräistä" suikaletta, jotta leikatessa kuvaan ei jää vakoisia reunoja


Paino- ja julkaisuvalmiit tiedostot

Painovalmiit tiedostot ovat tiedostoja jotka ovat valmiita lähettettäväksi painotaloon painettavaksi. Painovalmiita tuotteita ovat esimerkiksi käyntikortit, tapetit, teippaukset, julisteet tai esitteet. Painovalmiit tiedostot lähetetään painotaloon pdf tiedostona. 
Julkaisuvalmiit tiedostot ovat sähköisiä tiedostoja jotka ovat menossa julkaistavaksi esimerkiksi Facebookkiin, Instagarmiin tai nettikauppaan. 


Värimääritykset

Painovalmiit tiedostot CMYK väriavaruus:
  • cyar= syaani
  • magnetsa= magneta
  • yellow= keltanen
  • key= musta
Julkaisuvalmiit tiedostot RGP väriavaruus:
  • red= punainen
  • green= vihreä
  • blue= sininen


Tiedostokoko

Painovalmiin tiedoston koko ilmoitetaan megoina (M). Kun tiedosto halutaan lähettää painotaloon lähetetään se WeTransfer:in kautta. WeTransfer on palvelu joka kuskaa raskaista tiedostoja. Painovalmiin tiedoston koko iloitetaan width(W= leveys) ja height(H= korkeus) ja mitta yksikkönä käytetään millimetrejä.
Julkaisuvalmiin tiedoston koko ilmoitetaan kiloina (K). Normaalisti netti sivujen koko suositus on 150K. Kun julkaisuvalmiita tiedostoja julkaisee internettiin kannattaa käyttää Tiny png nimistä ohjelmaa, joka pienentää tiedostot pienimpään mahdolliseen kokoon. Julkaisuvalmiin tiedoston mittayksikkönä käytetään pixeleitä(Px).Esimerkiksi IG storyn koko on 1920x 1080px.


Tiedoston nimeäminen

Kun olet nimeämässä tiedostoa niin et voi käyttää ä, ö, å eikä erikoismerkkejä tai välilyöntejä.Välilyönnin sijasta käytetään alaviivaa ( _ ).
Tiedoston voisi kirjoittaa esimerkiksi näin: firmannimi_oy_kayntikortti_w90mm_h50mm.pdf


Tiedoston tallentaminen

Tiedostot kannattaa tallentaa todella huolellisesti ja rakentaa ikään kuin tiedosto puita.

Tallennusmuodot

  • .ai= paino- ja julkaisuvalmiita tiedostoja jotka ovat vielä työstö vaiheessa PAKKO SÄILYTTÄÄ!
  • .pdf= painovalmiit tiedostot jotka ovat menossa painotaloon
  • .jpg= valmiit julkaisuvalmiit tiedostot
  • .png= jos on läpinäkyviä osia


Planssi

Planssi on juliste missä esitetään tehty työ. 
Planssissa pitää mainita: 
  • otsikko
  • lyhyt myynti puhe 
  • kaikki graafiset työt oikeassa koossa tai mitta kaavassa
  • värimääritykset
  • typografia määritykset (fontti)


Arkkikoot

A-sarja

Paperi – Wikipedia

Lähteet: